Mielikuvissamme kesällä nautitaan enimmäkseen kauniista ja aurinkoisesta säästä, vietetään aikaa ulkona ja luonnossa, käydään rannalla ja grillaillaan takapihalla. Usein kuitenkin valitettavasti käy myös niin, että todellisuus vetää mielen matalaksi ja kesäpäivät tuntuvat nautinnon sijaan hukkaan valuneelta ajalta.
Jos kauan odotettu kesä osoittautuu viileäksi ja sateiseksi, meistä monen mieliala muuttuu nopeasti vähintään yhtä tummaksi kuin yllämme olevat pilvet. Odotusten ja todellisuuden ristiriita aiheuttaa helposti pettymyksiä, joka vaikuttaa mielialaan ja energian tasoomme. Kesälomaviikot kannattaa siis suunnitella mahdollisimman joustaviksi, ettei pääse pahemmin pettymään.
Vietitpä kesäsi sitten kaupungin vilskeessä tai maaseudun rauhassa, Suomi on täynnä monipuolista tekemistä, äällä kuin säällä. Mikset lähtisi tutustumisretkelle kotikaupunkiisi, kokeilisi uusia liikuntalajeja tai hakisi lisäjännitystä netin pelejä pelaamalla.
Kulttuurinnälkäisille
Sadekelillä ei tarvitse jäädä nyhjöttämään sisälle, sillä kaupunkiympäristö tarjoaa monenlaista tekemistä sisätiloissa. Lähestulkoon kaikilla kulttuurista nauttivilla on varmasti olemassa jonkunlainen muistilista kaikista niistä museoista, taidenäyttelyistä ja teatteriesityksistä, joita olemme suunnitelleet menevämme katsomaan. Sateiset kesäpäivät tarjoavat oivan tekosyyn lähteä yliviivaamaan kulttuurielämyksiä “to-do” -listalta. Suomen suuremmissa ja pienemmissä kaupungeissa on säännöllisesti näyttelyitä ja tapahtumia designin ja arkkitehtuurin, taiteen historian, käsityön, musiikin, tieteen ja teknologian, valokuvauksen ja sotahistorian ystäville. Näyttelyt ja tapahtumat eivät myöskään rajoitu vain aikuisiin, vaan tarjolla on tekemistä ja koettavaa myös lapsille.
Helsingissä ja sen lähialueilla asuville tai vieraileville Suomen Ilmailumuseo on todella suositeltava paikka viettää sadepäivä, sillä se tarjoaa mielenkiintoista katseltavaa ja koettavaa koko perheelle — myös perheen pienimmille. Jos ehdit suunnitella vierailua hieman etukäteen, varaa itsellesi tai koko perheelle jännittävä lentosimulaattori, joka vie huimalle matkalle pilvien korkeuksiin!
Kulinaristeille
Mikä sen parempi tapa viettää sateinen kesäpäivä kun hemmotella itseään lohturuoalla ja herkuilla. Helsinkiläilsille katuruoan ystävien makuaisteille virikkeitä tarjoaa Hakaniemen kauppahalli, jossa pääset nauttimaan esimerkiksi kalaherkkuja tai bouillabaissea tuoreen leivän ja herkullisen valkosipulimajoneesin kanssa. Myös Kalasataman ja Sörnäisen väliin sijoittuvalla Teurastamolla on mahdollista maistella todella herkullista ja tuoretta katuruokaa.
Jos kotona kokkaaminen on enemmän sinun juttusi, monesta kaupungista löytyy ainakin pari etnistä ruokakauppaa, joissa piristää jääkaappiasi hieman erikoisemmilla raaka-aineilla. Googlehaulla reseptit kehiin ja koko maailma voi löytyä keittiöstäsi!
Pelimiehille ja -naisille
Sinulla saattaa olla epäonnea sään suhteen, mutta ehkä onni potkii jossakin muussa asiassa? Jos olet laiskalla päällä, etkä jaksa poistua kotisi mukavuudesta, yksi tapa käyttää aika hyödyksi on pelata erilaisia pelejä, joita netti on pullollaan. Netissä pelattavat kasinopelit, kuten videoslotit, pöytäpelit ja arpapelit, ovat olleet pinnalla jo pitkään, eikä niiden suosio näytä hiipumisen merkkejä. Jos haet aidompaa kasinokokemusta, mutta sää tai välimatkat estävät sinua suuntaamasta kivijalkakasinolle, livekasinopelit vievät sinut todella realistiseen kasinotunnelmaan, jossa pääset sekä seuraamaan pelin kaikkia toimintoja että keskustelemaan jakajan ja kanssapelaajien kanssa reaaliajassa. Jos haluat maksimoida sadepäivän mukanaan tuoman voittopotin, kannattaa kokeilla onneaan netin parhaissa jackpot-peleissä. Jos kasinopelit eivät ole sinulle vielä tuttuja, kannattaa ainakin osa sateisesta kesäpäivästä viettää opiskelun parissa ja opetella hallitsemaan kasinopelien säännöt ja strategiat. Tässä auttaa suuresti myös se, että suurin osa nettikasinoista tarjoaa mahdollisuuden kokeilla pelejä myös ilmaiseksi. Parhaatslotit.com -sivustolta löydät niin parhaat pelit kuin kasinotkin valmiiksi arvosteltuna.
Urheiluhulluille
Kesällä urheilun ystävät viettävät aikansa mieluiten ulkoilmassa vaikka puistojumppaa harrastaen, mutta kukaan ei halua urheilla märällä nurmikolla vesisateessa, sehän on aivan päivänselvää. Onneksemme tarjolla on todella monipuolisia vaihtoehtoja sisäliikuntaan, oli suosikkilajinsa mikä tahansa. Sisäsaleissa ja -halleissa pääset nauttimaan kuntosalista, ryhmäliikuntatunneista kuten energisestä Zumbasta tai rauhoittavasta joogasta, tenniksestä, seinäkiipeilystä, telinevoimistelusta ja niin edelleen. Vaihtoehtoja on todella laidasta laitaan. Älä siis anna sadesään häiritä, vaan lähde ennakkoluulottomasti mukaan kokeilemaan vaikka jotakin uutta lajia. Ken tietää, vaikka löytäisit itsellesi syksyksi uuden harrastuksen.